Nyt joku ehkä siellä hyppi ilosta, että tämä on joku oikea,ihana, kunnon nyyhkytarina rakkaudesta tai vastaavasta. Nope. Tämä koskee kenkiä. Minun rakkaita treenikenkiä. Tai siis kenkää! En myöskään ole siis maagisesti noussut ryysyistä rikkauksiin.
Olin perjantaina menossa salille ystävän kanssa, ennen sitä minulla oli pankkitapaaminen. Eli oli pieni kiire. Samaan aikaan kun harjasin hampaita, ja meikkasin, ja puin päälleni, niin pakkasin salivaatteeni laukkuun. Yleensä salilaukku on pakattuna valmiina – aina (tämä suurentaa mahdollisuutta että itseasiassan menen sinne salille.) Mutta ei tällä kertaa – nimittäin kun Liv ja Sofia kidnappasivat minut Skaraan synttäriviikonloppuna tyhjensin laukun ja pakkasin sinne Skaraan tarvittavat kamat.
Siinä kun siis pakkasin tavaroita huomasin yhtäkkiä, että minulla oli vaan yksi treenikenkä! Aikaa ei ollut paljon, joten nopeasti käänsin kämpän ylösalas ja etsin paria kengälle. Se ei ollut missään. Kenkä oli poissa. Paniikki. Uudet (ish) hienot salikenkäni -poissa! Kävin jopa salilla kysymässä henkilökunnalta, jos he ovat löytäneet (hienon) yksinäisen kengät. Mutkun nope, se on poissa. Todennäköisesti se on tippunut laukusta matkalla kotiin.. Yhyy.
Nyt minulla on tietenkin muutama kysymys koskien kenkää. Kumpi on realistisempi tilanne?
A) Odotan, että unelmieni prinssi tulee salilla antamaan minulle kenkäni ja elän elämäni loppuun asti onnellisena…
vai
B) Ostan uudet kengät ja jatkan kadotetun kengän suremista loppuelämäni.
Hmm..
xoxo, Marianne
PPS. Kyllä äiti, olen nyt oppinut, että on parasta sulkea laukku kunnolla. Kesti hetken.
