asioilla on tapana järjestyä.

Kun silloin joskus marraskuussa meni Ändin kanssa poikki, olin jo viittä vailla pakkaamassa kamani ja muuttamassa pois. Kotiin Helsinkiin. Mulla oli vaan kourallinen kavereita ja tunsin oloni niin yksinäiseksi, etten edes sanoin sitä voinut kuvitella. Luulin, että tulen istumaan kotona yksin, kuolla välillä tylsyyteen ja itkeä silmät päästäni, yksin tietenkin.

Siis olihan mulla pari kaveria ainakin, mutta heillä oli tietenkin omakin elämänsä. Ja olin kyllästynyt kaikkiin tuttaviin. En kertakaikkiaan jaksanut hengailla niitten kanssa, koska juhliminen ja ryyppääminen joka-ikinen viikonloppu –  no thanks – itse olen jo elänyt sen ajan aikoja sitten. Eikä mulla olisi edes ollut varaa siihen. Kaikki näytti olevan niin perseellään, kun olla ja voi.

Sitäpaitsi mulla ei ollut töitäkään. Ja koulu meni huonosti – mulla ei ollut mitään motivaatiota tehdä yhtään mitään (motivaatio on vähän hukkasessa edelleenkin.) Feilasin sitäpaitsi viidennen kerran java-tentin ja tunsin olevani maailman suurin luuseri. No money, no funny.

Kesti helmikuuhun asti, kunnes sain töitä. Sain raataa aika paljon, kunnes sain edes tarpeeksi rahaa, jotta voisin maksaa vuokrani ja laskut. Koulu otti muutaman iskun lisää, koska olin kaikki illat ja viikonloput töissä. Koska oli pakko. Päivisin treenasin, koska vihdoinkin mulla oli varaa maksaa salikorttia. Treeni ja tämä tämä blogi oli henkireikäni, sitä ne on ollut ihan päivästä yksi. Ja en vieläkään voi uskoa, että tätä lukevat muutkin, kun mun sukulaiset ja kaverit – se on aika absurdia mulle edelleenkin. Joka ikinen kommentti, jonka olen ikinä saannut, merkitsee mulle niin paljon. Et aavista, miten paljon juuri sinun jättämä tassunjälki on kannustanut mua synkimpinä aikoina.  Megaiso kiitos siitä!  ♥ Itseasiassa halirutistus ihan jokaiselle, joka tulee tänne säännöllisesti!

Onneksi jossain vaiheessa, opin tuntemaan uudet työkaverit vähän paremmin. Alussa duuni oli vähän tylsää, koska en tuntenut ketään (tässä vaiheessa te kai sanotte, että no daah, niin se yleensä meneekin, kun on töissä.) Töissä alkoi olla itseasiassa kivaa, siitä tulikin melkein ainoa sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa (minähän siis en oikein tunne ketään koulustakaan…)

Joskus alkukesästä, tunsin jo työkaverini sen verran paljon, että aloimme  viettää jopa vähän aikaa työpaikan ulkopuolella. Ja hauskaa oli ja on edelleenkin. Ja yhtäkkiä aloin saamaan lisää työtehtäviä (toisesta firmasta tosin.) Läpäisin jopa sen helvetin  java-tentin vihdoin ja viimein, ja yritin saada muut rästissä olevat kouluscheisset tehtyä. Pystyin hengittämään ja mulla oli yhtäkkiä varaa pitää vähän hauskaakin siinä sivussa.

Koti-ikävä, joka jossain vaiheessa oli aivan sietämätön, ei tunnu niin pahalta enää. Sitäpaitsi, loppurutistus töissä vielä, ja sitten pääsen kotiin mamman ja siskon luokse. Ja tottakai myös faijalle ja broidien luokse hengailemaan, puhumattakaan, että näen Jennyä ja Heliä taas. Mutta enpähän vaan istu kotona pillittämässä, että menisipä aika vähän nopeammin.

Örebrokaan ei enää tunnu ihan paskapaikalta. Tottakai, jotkut asiat vielä ottaa nuppiin aika reippaasti, kuten esimerkiksi se, että baarit ja yökerhot on perseestä, porukka ei osaa liikkua järkevästi liikenteessä jne. Mutta täällä on ihan kiva olla. Nyt odotan vaan, että saan sen uuden, vähän isomman kämpän, jotta viihtyisin vielä kotonakin paljon. Onhan mulla huonoja päiviä edelleenkin ja olen vähän stressaantunut from time to time. Niin ja, jos vielä saisin sen peukalon perseestä pois ja sen helvetin rikosilmoituksen tehtyä. Mutta mun ”pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä”-lista on tänä päivänä huomattavasti lyhyempi, kun viime syksyllä.

Että näköjään se on niin, että jos on valmis tekemään töitä jonkun asian eteen, niin jossain vaiheessa se alkaa tuottaa jotain. Kaipa se sitten onkin niin, että asioilla tosiaan on tapana järjestyä. Eventually. Vaikka asiat tuntuukin välillä ihan toivottomalta.

4 vastausta artikkeliin “asioilla on tapana järjestyä.

  1. Onko asioilla tapana järjestyä meidän eduksemme vai järjestymmekö me asioiden hyväksi…
    Vitun sama,pääasia ettei koko ajan pollaa kiristä.

    Heleää heinäkuuta sulle <3

    Tykkää

    1. haha hyvä kysymys! :D Mä vaan toivon, ettei pollaa kiristäis nyt muutamaan päivään..

      Sitä samaa sulle kuules! ♥♥

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s