viikonlopun leffavinkki: dark shadows

Dark Shadows. Voi luoja, että olen odottanut tätä elokuvaa ikuisuuden. Siitä asti, kun siitä kuulin, olisikohan ollut pitkälti yli vuosi sitten. Ja vielä maailman paras Burtonin tulkitsemana. Voihan pojat. Ai miksi olen odottanut tätä elokuvaa? No siksi, koska se perustuu Yön Vampyyrit-sarjaan. Muistatteko sen sarjan? Se tuli joskus 90-luvulla telkkarista (samaan aikaan, kun Naarassusi..) Ja se oli ihan mun lemppari – ever! (Pelkäsin ihan tajuttomasti kurkkumätä-sairautta pienenä sen sarjan vuoksi..)

Nojoo, mennään asiaan. Vampyyreitä, Burtonia ja Johnny Depp, sekä vielä Michelle Pfeiffer siihen päälle. Ei voi mennä pilalle. Vai voiko?

Pelkoni nousi heti, kun näin ikäsuosituksen leffalipussani – 11 vuotta. Voihan räkä. Ei taas Burton, ei taas! (Olin niin innoissani, että Burton teki Alice In Wonderlandin – mutta petyin siihen, että elokuva ei ollut niin synkkä, kun mitä Burtonin elokuvat yleensä ovat. Hyvähän se kuitenkin oli, mutta ei mikään masterpiece.) Lisäksi kun katsoin ympärilleni, huomasin salin olevan täynnä, no – pissaliisoja. Voihan tuplaräkä.

Elokuva alkoi todella hienosti. Synkästi. Mutta sitten jossain vaiheessa elokuvasta tuli liian hilpeä, ja liian lapsiystävällinen (teiniystävällinen – miten sen nyt sanoisikaan..) Mahalasku.  Leffan huumori ei oikein napannut, paitsi välillä ehkä hekotin ihan vähän. Depp oli kyllä hyvä, mutta Pfeiffer vähän pliisu (pettymys.) En sitäpaitsi oikein ole 70-luvun fani, joten olisi ollut huomattavasti kivempaa, jos Barnabas olisi herännyt vaikka 80-luvulle.. Mutta joo – true to the story tai jotain sellaista.

Onneksi loppu pelasti leffan kunnon triple facepalmilta. En menisi sanomaan, että elokuva oli perseestä. Mutta en kyllä menisi sanomaan, että se oli hirvittävän hyväkään. Aivan liian lapsellinen mun makuuni, haluan sitä synkkää Burtonia (Batman, Beetlejuice, Saksikäsi Edward, Sleepy Hollow.) Mielestäni Burton on nykyään vähän sellout, yrittää tehdä liian mainstream-elokuvia, kaksi viimeistä elokuvaa on ollut nyt vähän liian lapsellisia. Toivottavasti seuraavasta tulee synkempi!

Mutta oli se Deppin Johnny aika kiva kuitenkin!

PS. Mitä minä olen tehnyt tänään? No tätä! Meidän projektista tulee ihan huippuhyvä (sori, se tulee toistaiseksi olemaan ruotsiksi ainoastaan.. mutta voitte vaikka katsella mun hienoja piirustuksia so far!)

PPS. Jos toki jaksaisitte klikkailla toivomuksianne tänne, olisin kiitollinen:

4 vastausta artikkeliin “viikonlopun leffavinkki: dark shadows

    1. Hehe niinpä! Mä päätin jo aikoja sitten, että meen kattoo. Siinä jonossa meinasin perääntyä, kun näin yleisön keski-iän.. mutta menin kuitenkin sisään kiltisti.. (koska lippu oli jo maksettu.)

      Tykkää

    1. Hehe, kyllähän se on näkemisen arvoinen kuitenkin. Mä vaan olin kasannut hirveet odotukset.. Ajattelin lopettaa odotuksien kasaamisen – ettei tartte pettyy :P

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s