kuolema treenisalissa

Koska perjantai oli punainen päivä (eli VAPAAA!!), sain kerrankin mahdollisuuden mennä himoitsemaani BodyCombat-tunnille. Viime kerrasta onkin jo niin kauan, eli reippaasti yli puoli vuotta. Odotin siis tätä perjantaita kun kuuta taivaalta (voi kyllä, luitte ihan oikein.. kuka nyt jaksaa salilla lusmuta, jos voi mennä ryhmäliikuntatunnille jonkun käskettäväksi? Mmh..  Tai sitten olen vaan tulossa kipeäksi.)

Joten hyppäsin lumi räntäsateessa pyörän selkään ja lähdin metsästämään tätä salia, jossa Combat oli (se on siis toinen sali, kun missä normaalisti hengailen.) Noin 15 minuuttia myöhemmin löysin vihdoinkin perille – ja näytin ihan lumiukolta (olenko jo muuten kertonut, kuinka paljon se perjantain lumisade otti päähän? No paljon!) Pyysin respatädeiltä apua pukkarin ja salin löytämiseen. Ja sitten kysyin noin viideltä ihmiseltä apua löytää kraana, josta saisin vettä (muisti on hyvä mutta lyhyt…) Ja vihdoinkin seisoin siellä jonossa Combat-saliin. Ja olin täydellisen hikinen jo siinä pisteessä. Mahtavaa, tunti ei edes ollut alkanut ja olin jo siinä vaiheessa kuollut. En kehdannut enää poistua paikalta.. Liikaa silminnäkijöitä. Joten rohkeasti vaan sinne sisään saliin.

No asettauduin ihan varmuuden vuoksi salin perälle. Siksi, koska vihaan nähdä itseäni peilistä treenatessa (ja siksi, ettei kukaan näkisi kun haukon henkeä siellä takana ja tuupahdan maahan kuolleena.) Tunti alkoi. Ensimmäiset lyönnit sujui ihan kuten normaalisti. Sitten tosiaan oli aika alkaa liikkumaan, eli ottamaan askeleita. Huomasin, että pohkeeni oli _aika_ hellänä edellisen päivän treeneistä. Pohkeissani tuskin oli mitään voimaa jäljellä, ja tuntuu siltä, kun tipsuttelin varovaisesti siellä ympäri salia. Sillä väliin kun muut aggressiivisesti vetivät potkuja ja lyötejä, kun mitkäkin amatsonit. Jos joku olisi kysynyt, mitä oikein teen – olisin vastannut eikö tämä olekaan se balettitunti?

Jotenkin selvisin hengissä. Ensimmäisestä biisistä. Sitten vedettiin toinen, ja kylkeen alkoi pistämään. Miten sitä voikaan olla oikeasti niin surkea? Mähän oon vetänyt salilla ja juossut sillä fakin matollakin! Mun kunto oli siis s-u-r-k-e-a! Kolmannen biisin jälkeen olin jo juonut 4/5 kaikesta vedestä. Fiilikseni oli kun elokuvan sankarilla, joka on ätetty autiomaahan kuolemaan ja hänellä on vain tippa vettä jäljellä, jota pitää säästää siihen asti kunnes on tosi kyseessä.

Kolmannen biisin jälkeen en muista mitään muuta paitsi kipua ja hien (sekä veren) makua suussa. Jossain vaiheessa kuulin ohjaajan huutavan (mulle) 93 jabbia tai muuten lätty lätisee Marianne! (En ole ihan varma siitä, sanoiko hän ihan satavarmasti tuolla tavalla… Hapen- ja vedenpuute sekoitti ajatuksiani aika paljon.) Viimeisen biisin jälkeen vedin viimeisen tipan vettä ja olin jo poistumassa paikalta. Sitten huomasin kaikkien hakevan sellaista mattoa, jonka päällä tehdään niitä fakin vatsalihasliikkeitä. Voihan vee, olin ihan kokonaan unohtanut vatsalihasliikkeet. Itkin, hiljaa, niin ettei kukaan kuullut. Hartiat olivat tulessa, kuten myös selkä ja jalat, puhumattakaan käsistä. Tiesin, ettei kropassani ollut ollenkaan voimia jäljellä.

Ylpeyteni tuli taas tielle. Olisin hyvin voinut livahtaa paikalta, kenenkään huomaamatta. Mutta huomasin hakevani sitä mattoa. Ihan kun kroppani olisi ollut jollain autopilootilla. Kaaduin kun kivi lattialle haettuani sen maton. Luulin, että kuolin. Ei. Olin varma, että olin kuollut. Kunnes kuulin ohjaajan ilmoittavan, että nyt saatana ne koivet 95 asteen kulmaan ilmaan ja sitten siitä laitetaan ne suoriksi (Marianne, lätty lätisee, ellet tottele!) En ole varma mitä sen jälkeen tapahtui, näköjään autopilootti otti vallan kropastani .. Päädyin tähän tulokseen, koska vatsalihaksiini ei ikinä ole sattunut niin paljon. Koko elämäni aikana.

No koitti aika, kun Combat tunti oli loppu. Kävelin Konttasin raput yläkertaan, otin kamani, kävelin ulos ja hyppäsin pyörän selkään. IIh. Kotimatka. Yhyy. Matkan varrella kävin kaupassa. Heti sisään tullessa näin duunikaverini siellä ystäviensä kanssa. Ensin meinasin mennä moikkaamaan, mutta sitten muistin mistä tulin. Tuskinpa olisi tunnistanut minua, sillä muistutin joko possua (naama punaisena ja ihan hikisenä) tai zombieta.. Joten juoksin nopeasti (tai siis niin nopeasti kun vain jaksoin) hänen ohitseen ja menin hakemaan blandista illan juhliin.

Pyöräilin kotiin, konttasin portaat ylös (miksi, siis miksi tällaisissa tilanteissa sitä aina asuu ylimmässä kerroksessa? Häh?), makasin noin 3 tuntia sängyssä ihan kuolleena ja sitten meikkasin itseni ja painuin sinne tyttöjen iltaan. Tuli tanssittua korkokengissä about 3 tuntia putkeen, kun olimme ulkona. Ja sen päälle kävelyt kotia baarista.

Kun lauantaina heräsin, luulin ensin, että olin saannut kunnolla selkääni. Reisiin sattui, hartioihin sattui vielä enemmän, kädet oli ihan paskana ja vatsa samaten. Jopa jalanpohjiin sattui (miten voi saada treenikipua JALKAPOHJAAN?? Ihan oikeasti hei tyypit! JALKAPOHJAAN!) Hengittäminen sattui. Niskaan. Sormiin. Siis joka ikiseen kohtaan (paitsi päähän, outoa kyllä, sillä join alkoholipitoisia juomia illan aikana!) sattui aivan tajuttomasti. Ja mun piti lähteä kakkosduuniini siivoamaan. Taisin itkeä ihan ääneen. Onneksi kukaan ei nähnyt minua.

Kysymys kuuluu nyt… Olenko ihan täysin tyhmä, kun suunnittelen sinne takaisin menemistä? Miten mä ennen pystyin vetämään Combatia kolme kertaa viikossa? Miksi mä  kuolin ja heräsin henkiin taas? Siksi vietin suurimman osan lauantaista kuolleena sohvassa hehe (ja söin karkkia.. hups.) Tänään tosiaan ei ollut hirvittävän hauskaa mennä treenaamaan salille. Mutta kappas vain selvisin siitäkin hengissä. Tosin nyt olo on ihan oikeasti sellainen, kun olisin saannut turpiini. Huonolla tavalla. Miksi musta tuntuu siltä, kun minua rangaistaan jostain?

PS. Miksi muuten kirjoitan niin paljon juttuja sulkuihin?

PPS. Vihdoinkin hyvää musiikkia Combatissa! Woop Disturbed! Sisko tajuaa, eikö vain?

Translation: I went to a BodyCombat class and died and then came back to life. Now I wish I would have just stayed dead.

8 vastausta artikkeliin “kuolema treenisalissa

  1. :D Aika mahtava kokemus varmaan. :D Hauska lukea ohjattavienkin kokemuksia… ite kun usein huutelen siellä toisella puolella niille Mariannoille niin että lätty lätiseee. Oli muuten pakko lukea lähes koko blogi läpi. Ja taisin jäädä koukkuun. :)

    Tykkää

    1. Hahah voi ei.. you’re one of THEM! No ei vaiteskaan! Hehe. Jonain kauniina päivänä, kun en kuole ensimmäisen sekunnin aikana, tahtoisin vaihtaa paikkaa jonkun ohjaajan kanssa… sitten se lätty lätisee ja kunnolla ;)

      Kiitos, olen otettu :)

      Tykkää

  2. Hyvä toi: lätty lätisee..vois ruveta takomaan sitä aina itselleen hiljaa mielessään, oli sitten salilla, 50 metrin ruokakauppajonossa, juoksemassa henkihieverissä..rupee huvittaa pakostikkin. Oot muuten tainnu jäädä koukkuun, salikoukkuun ;) Ainakin tiedät tehneesi ja antaneesi kaikkesi kun sulla on lähes jokainen ruumiinosa kipeänä..mulla usein unohtuu venyttelyt ja ne rauhalliset tunnit. Vois ottaa tän viikon missioks ees käydä yhellä venyttely tai pilatestunnilla :D

    Maria

    Tykkää

    1. Heheh, mä sanon sitä kokoajan! :D Sekä ääneen, että itsekseni! Joo kai mä oon jollain tavalla jäännyt koukkuun, tosin odotan edelleenkin, että niitä tuloksia tuosta treenistä tulisi. Vähän parempi kunto olisi ihan kiva, sekä joku satunnainen lihas jossain :P Multa unohtuu myös venyttelyt.. menisin joogaan, mutta jotenkin joogatunti kello seitsemältä aamulla ei oikein inspaa.. jostain kumman syystä :D

      Tykkää

  3. hmmm..menisitkö jos bodycombat oliskin siirretty kello seitsemän aamulla :D
    mä saattaisin ehkä innostua jos olis siihen aikaan..mut jotenki jooga ei välttämättä innostaa..ellei olis hot joogaa..se kuulostais paaaaljon paremmalta..hahah :D onkohan tää joku kevätinspis vai mitä, häh? :P

    Maria

    Tykkää

    1. Hmm.. hyvä kysymys. Tosin olisin varmasti todella väsynyt siinä tapauksessa… joten saattaisin kompastella ja vahingossa lyödä sekä itseäni, että muita. Saattaisin siis vain :D Hot joogaa haluaisin kyllä kieltämättä kokeilla jonain päivänä. Meillä ei oo mitään niin fantsua täällä :( Saattaa ollakkin jotain sellaista :D

      Tykkää

  4. Tulin takasin ja nauroin taas vahan. Mut sitten tajusin et taa on aikalailla mun elamasta, paitsi etta ma en kylla kay salilla. (Lahinna siks ettei kukaan nae kun ma kuolen johonkin nurkkaan about vartin jalkeen)

    Niin ei sit muuta (paitsi niista suluista vaan sita, et se on taiteenlaji (tuplasulut on extra pro) joka vaatii luonnollista kykya tai sita et kuvittelee ettei kukaan muu nae mita niissa suluissa on)

    Tykkää

    1. Heheh, jotenkin helpoittaa tietää, etten ole ainoa joka on noin toivoton tapaus ;D

      Åh mun pitää aloittaa harjoittelemaan tuplasulkuja siis!

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s