things i did – keskiviikko

– Saannut shokin, kun kävelin kauppaan ostamaan maitoa. Kuka lähetti tänne pakkaset? Myöntäkää!

– Piirtänyt 3D-kuusta about kaksi tuntia. I did it! Muuten istuin melkein viisi tuntia opiskelemassa tänään 3D-piirtämistä. Se on siis niin kivaa!

– Syönyt to-go-boxin lempparipaikastani Saigonista – nuudeleita, kanaa ja vihanneksia. Ja vähän maapähkinärouhetta päälle. Ja jotain outoa kirkasta lientä, joka oli itseasiassa hyvää. Ja ilahduin erityisesti siitä, että he ovat avanneet uuden ravintolan suhteellisen lähellä missä asun! Rakastan heidän noita laatikoita, joihin laittavat nuo to-go-boxin sapuskat.

– Katsonut kaksi elokuvaa, jotka olivat ihan tajuttoman surkeita. Final Destination 5 (en edes tiennyt, että on olemassa kolmonen, saati sitten viitosta..) ja The Art of Getting By. Ennen kun sanon yhtään mitään elokuvista, sanottakoot, ettei ollut mun leffavalinnat! Hehe. Kävin Saran luona viettämässä iltaa, ja siis hän on syypää elokuvavalintaan hehe. Kuitenkin älkää missään nimessä katsoko näitä, ne on huonosti kuvattu, näyttelijät on aivan perseestä – siis molemmat näyttävät siltä, kun minä olisin kuvannut ja näytellyt näissä.. eli siis todella surkeelta. Ja tuo Final Destination femma… huh huh miten surkea tarina siinä on ja nuo ”hirveät kohdat” elokuvassa ovat suorastaan naurettavia. Ja tämä toinen The Art of blabla.. Siis haloo, en vieläkään oikein tajua, mikä elokuvan idea oli? ”Muistakaa tehdä läksynne tai teistä ei ikinäikinä tule mitään elämässä?” Huokaus. Tahdon nuo tunnit takaisin, jotka vietin noita katsellessa.

– Mutta kuitenkin väitän, että ilta oli ihan tajuttoman hauska, sillä meillä oli Saran kanssa hauskaa ja juttelin myös äidin kanssa aika pitkään puhelimessa (ja sieltäpäin tuli kerrankin hyviä uutisia, jotka tekivät päivästä entistä paremman.)

 Lakkasin kynteni Suomesta roudatulla lakalla. En oikein osaa kuvailla tuota väriä, se on jotenkin pinkin ja lilan välimaastossa, olematta kuitenkaan fuksiaa, mahtava se kuitenkin on! Mattapinta, tarvitsee muutaman kerroksen, jotta saa hyvän peittävyyden, mutta valitettavasti kuluu todella nopeasti. Eli päälle vaan päällyslakkaa – note to self: hanki mattapintainen päällyslakka! Sinful colors, väri: Dream on, Seppälästä.

– Ändi kävi moikkaamassa ja katsottiin yksi Revenge-jakso. Siis. Niin. Hyvä. Sarja.

– Vienyt roskat ja tiskannut.

– Tein pienen raikastavan iltakävelyn ja ihastelin hitaasti leijuvia lumihiutaleita, jotka laskeutuivat niin sirosti maahan. Ja nautin kerrankin hiljaisuudesta, sen sijaan, että kävelin kuulokkeet korvissa. Onneksi illemmalla ei ollut niin paha pakkanen enää. Iltakävelyt kaupungeissa ovat jotain ihan omaa luokkaansa, jotenkin rentouttavia.

– Ollut yllättävän hyvällä tuulella, vaikka käsiin ja selkään sattuu ihan sikana – kiitos toissapäiväisen uinnin.

Oliko sinulla mukava keskiviikko?

3 vastausta artikkeliin “things i did – keskiviikko

  1. Oon kerran elämässäni syöny nuudeleita. Siitäkään ei oo kovin kauaa, oli pakko, kun ei ollut työruokalassa muutakaan fiksua. En tiedä, syönkö enää toiste. :D

    Jostain syystä tuo uudistunut Bloglovin ei nyt halua päivittää kenenkään postauksia enää mulle, murr. >:(

    Tykkää

    1. Nuudelithan on hyviä! Paitsi ne pitää olla kunnon nuudeleita, ei mitään niitä kaupan 50 sentin juttuja :P

      Mulla on kanssa ongelmia uuden Bloglovinin kanssa. Mun pitää manuaalisesti painaa refreshiä, jotta päivitykset tulevat esille..

      Tykkää

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.