kun sängystä nouseminen tuntuu siltä, kun kiipeää mount everestille

Eilen väsäsin nelisen tuntia kakkuja, josta tuli ihan naurettavan näköisiä. Kahden kakun sijasta jouduimme laittamaan ne pannukakut päällekkäin, jotta saisimme jonkun kakkua muistuttavan systeemin. Sara ja sen äijä selitteli, että tulipas siitä hieno ja hyvä ja blabla. Mutta mä tiedän, ettei sen kakun pitäisi olla sen näköinen ja poden siitä ihan tajutonta huonoa omatuntoa. Tämä on ehdottomasti se huono puoli siinä, että on perfektionisti. Kun joku menee pilalle, se pilaa mun elämän hehe.

Sanoinkin, että jos joku tulee kipeäksi tai valittaa siitä kakusta, että onpas hirveää paskaa, että kaikki sanovat sitten, että se on Sara joka sen kakun tekii, haha. Mä oon todella hyvä kaveri, olen olen.

Mut nyt unohdetaan tuo kakku-katastroofi ja keskitytään seminaariin, joka on iltapäivällä. Mutta, jos multa kysytään nukkuisin mielummin sunnuntai-aamuun. Pitkään aikaan en ole ollut näin väsynyt. Ja sitäpaitsi lihakseni itkevät äidin perään. Vaikka onkin kivaa kävellä sinne sun tänne, ei ole kivaa, että sängystä nouseminen tuntuu siltä, kun yritän kiivetä Mount Everestille. (Kelatkaa 0:19 asti – biisi on erittäin tärkeä tähän hetkeen, jotta ymmärtäisitte miltä musta tuntuu…)

No mitäs mä tässä istun ja valitan. Kahvit ja aamupala naamaan ja eikun menoks, sanoi Annie Lennox (niinkun äitini aina sanoo..) Kivaa perjantaita kaikille!

Mary ♥ Kommentit

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.